Self

SEURAAVAN N VUODEN AJAN

takaisin sanasivulle



Kaupunki tukee teatteriyhdistystä kahden seuraavan vuoden ajan 4,7 miljoonalla vuodessa.
Tiedekeskus tarvitsisi muutaman seuraavan vuoden ajan miljoonan piristysruiskeen näyttelyjen kehittämiseen ja rakennuksen laajennukseen.
Tarjous oli, että vuokra säilyy ennallaan, mutta kahden seuraavan vuoden ajan sitä peritään vain 10 kuukaudelta.
Neuvosto asetti tavoitteeksi nuorten työnhakijoiden vähentämisen 15 000:lla vuosittain seuraavan neljän vuoden ajan.
Maata hallitsee seuraavan neljän vuoden ajan keskustalaiseksi luonnehdittu hallituskoalitio.
Nuorisoseurojen valtakunnalliset teatteripäivät järjestetään seuraavan viiden vuoden ajan Jyväskylässä.
Puolet eurooppalaisten tv-kanavien ohjelmista on myös seuraavan viiden vuoden ajan oltava alkuperältään eurooppalaisia.
Ne, jotka eivät tule valituiksi, pääsevät varalistalle, josta rekrytoidaan ihmisiä seuraavien kahden vuoden ajan.
Poliisin mukaan Malkov otti lahjuksen vastaan läntiseltä järjestäjältä, jotta tällä olisi oikeus seuraavan kahden vuoden ajan järjestää teatterin kiertueita ympäri maailmaa.
Seuraavan puolen vuoden ajan Helsingin ja Vantaan puhdistetut jätevedet lasketaan edelleen Viikinmäen jätevedenpuhdistamosta Vanhankaupunginlahteen.

takaisin sanasivulle


klusterisana1
aika subst.
klusterisana2
seuraava
klusterisana3
vuosi
klusteripohjaversio
0.2

KategoriaKlusteri