| Sisäinen ääni ja ajattelu hallitsevat opitun | kielen ja ajattelun | avulla mm. muistia ja emotionaalisia asenteita. |
| Minusta tällainen rasismi-sanan käyttö ei ole muuta kuin | kielen ja ajattelun | hämäryyttä. |
| Lisäksi on pakko alleviivata, että perusteosten olemassaolo suomen kielellä, nimenomaan kaiken kansainvälisyyden keskellä, on hyvin merkityksellistä itse | kielen ja ajattelun | kannalta. |
| Lukemisen kehitys etenee yksilöllisesti, ja vaikka se on riippuvainen | kielen ja ajattelun | kehityksestä, voidaan lukemisen ohjaamisella auttaa tai estää korkeatasoista ja monipuolista luetun ymmärtämistä. |
| Kirjailija Italo Calvino uskoi kuitenkin kirjallisuuden voivan kehittää vasta-aineita | kielen ja ajattelun | rappiolle. |
| Mielipidesivulla on käyty Harald Haarmanin Euroopan kielikartan innoittamaa kesäkeskustelua | kielen ja ajattelun | suhteesta. |
| Jo ennen toista maailmansotaa Lev Vygotskin tutkimukset | kielen ja ajattelun | suhteesta nosti vanhoillisten niskakarvat pystyyn. |
| Haaste on kova, sillä suomentajan on tajuttava | kielen ja ajattelun | sävyt sekä hahmotettava kerronnan strategiat ja vainuttava mahdolliset pohjatekstit. |
| Tässä (mutta vasta tässä) vaiheessa syntyy Palmgrenin mainitsema | kielen ja ajattelun | välinen dialektiikka. |
| Tarttilla on paljon sanottavaa | kielen ja ajattelun | välisestä suhteesta, väkivallasta ja syyllisyydestä. |