VAIKUTTAA
Käytetään usein rakenteessa asiaan + vaikuttaa.
| Asiaan vaikuttavien | tahojen välisessä vuoropuhelussa on ollut puutetta. | |
| Asiaan voivat vaikuttaa | myös kypäränvalmistajat. | |
| Kuntien mahdollisuudet | vaikuttaa asiaan | ovat yllättävän suuret. |
| Huippukvarkin massa | vaikuttaa moneen asiaan. | |
| Jos todella haluaa | vaikuttaa asioihin, | kynä on tuloksekkaampi ase kuin kunnallinen luottamusasema. |
| Tytöt haluavat enemmän | vaikuttaa ympäröiviin asioihin | kuin pojat. |
| Kaikille on annettava mahdollisuus | vaikuttaa omiin asioihinsa. | |
| Kaksi | asiaa vaikuttivat | selvästi mielikuvan muodostumisessa : ikä ja peruskoulutus. |
| Asioiden kulkuun vaikuttavat | myös 18. joulukuuta pidettävät presidentinvaalit. | |
| Asiassa vaikuttanee | se, että lapsilisät lasketaan mukaan perheen tuloihin toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. |
- sana
- asia
- vierussana
- vaikuttaa
- vierussanapohjaversio
- 0.3