| Kuolema kuitenkin | ehti ennen. | |
| Ylönen | ehti ennen | Lehterää. |
| En usko sukupolviin, uskon vain yksilöihin, sanoo Suomessa parhaillaan vieraileva Coupland, joka | ehti ennen | Suomea käydä jo Tanskassa ja Ruotsissa. |
| Helsingin kaupungin johtajista koostuva johtajistotoimikunta | ehti ennen | asian valtuustokäsittelyä laatia rakentamisesta uuden aikataulun, jonka mukaan rakentamisen piti alkaa jo tänä vuonna. |
| Hannukainen | ehti ennen | keskeytystä myöntää oikeiksi yli 17 miljoonan korvausvaatimukset. |
| Kaupunginhallitus | ehti ennen | kesätaukoa varata alustavasti tontit mittavan talonrakennusohjelman toteuttajille. |
| Metsähallituksen mukana poistui lähes 1200 henkilöä ja lisäksi keskusvirasto | ehti ennen | liikelaitokseksi muuttumistaan supistaa organisaatiotaan sadalla virkamiehellä ja toimihenkilöllä. |
| Vuoristoarmeija | ehti ennen | määräaikaa poistua vapaaehtoisesti vain Oulujärven eteläpuoleiselta alueelta, koska se halusi Pohjois-Norjaa kohti vetäytyessään evakuoida myös varastonsa. |
| Hän | ehti ennen | voittoaan sijoittua cupissa kolme kertaa toiseksi. |
| Maanviljelijä | ehti ennen | takatalvea kylvää 20 hehtaarin rehutilansa pelloista neljä. |