kerta
Esiintyy usein rakenteessa ”tämä on / kyseessä on ensimmäinen kerta”. Ensimmäinen kerta voi tarkoittaa myös ensimmäistä seksikokemusta, yhdyntää (2 viimeistä esimerkkiä).
| Tämä on | ensimmäinen kerta, | kun taudin taustalta pystytään osoittamaan yksittäinen geneettinen tekijä. |
| Tuula, tämä oli | ensimmäinen kerta, | jolloin pääsit näin lähelle idoliasi. |
| Kyseessä on | ensimmäinen kerta | neljään vuoteen, kun turismista saatu tuotto on alkanut nousta Ranskassa. |
| Kyseessä oli | ensimmäinen kerta, | kun Intian ilmavoimat teki iskun Kashmiriin. |
| Ensimmäinen kerta | ei varmasti jää viimeiseksi. | |
| Ei ole | ensimmäinen kerta, | kun jonkun kuljettajan on väitetty ajaneen humalassa. |
| Ilmatieteen laitos on antanut | ensimmäistä kertaa | pakkasvaroituksen. |
| Kuinka kauan puhelimen akkua pitää ladata | ensimmäisellä kerralla. | |
| Ensimmäinen kertani | oli kahdeksannella luokalla. | |
| Hän kertoi tarinan | ensimmäisestä kerrastaan | miehen kanssa. |
- sana
- sana tähän
- vierussana
- vierussana tähän
- vierussanapohjaversio
- 0.3