| Perheiden into ottaa velkaa ja | hankkia uusi | asunto on entisestään laimentunut. |
| Vaikka ensimmäinen työpaikka on kaikilla hallussa, määräaikaisten pestien jälkeen pitää | hankkia uusi | kiinnitys. |
| Tietoverkoissa ohjelmiin on myös helpompi lisätä tuoretta tietoa verrattuna siihen, että jostain ohjelmasta pitäisi aina | hankkia uusi | versio. |
| Turun NMKY | hankki uuden | amerikkalaisvahvistuksen. |
| Virtanen | hankki uuden | kesähuvilan Norrkullalandetista. |
| Kaupunki lupaa | hankkia uusia | paikkoja 300 lapselle. |
| Avoin yliopisto on yksi tapa pitää tietoja ajan tasalla ja | hankkia uusia | valmiuksia, ja siksi sen kehittäminen on tärkeää. |
| Rekonstruktio joulujumalanpalveluksen musiikista vuodelta 1620 takaa sen, ettei joka vuosi tarvitse | hankkia uutta | joululevyä. |
| Suurista teollisuusyrityksistä 71 prosenttia aikoo lisätä investointejaan, mutta vain 48 prosenttia aikoo | hankkia uutta | ulkopuolista rahoitusta. |
| Päivähoitopaikkoja tulee lisää 150, ja vanhuksia varten | hankitaan uusi | kotipalveluauto. |