| Heiltä on Heinimäen mukaan | jäänyt huomaamatta, | että Jeesuksen mukaan taivaassakin virtaa viini. |
| Arkkitehdeilta on | jäänyt huomaamatta, | että alussa Aallolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa intuitioonsa. |
| Tietenkään meiltä ei ole | jäänyt huomaamatta, | että juuri osaavan henkilöstön saanti täällä koko ajan vaikeutuu. |
| Kirjoittajalta oli | jäänyt huomaamatta | että konsertista aiheutunut melu levisi kymmenien neliökilometrien laajuiselle alueelle. |
| Sipilältä on kuitenkin | jäänyt huomaamatta | joitakin olennaisia asioita japanilaisen yhteiskunnan rakenteesta. |
| Kevätaurinko paljastaa sen mikä talven tohinoissa | jää huomaamatta. | |
| Kun on eristyksissä vuosia, mikään ei | jää huomaamatta. | |
| Ympäri vuorokauden kestävä vastuu on vanhemmille luontaista ja niin itsestäänselvää, että se | jää huomaamatta. | |
| He katsoivat vain kauempana ollutta valoa, mutta lähellä ollut valo | jäi huomaamatta. | |
| Kuulokoirat auttavat ihmistä havaitsemaan kotona ja ympäristössä tapahtuvia asioita, jotka muuten saattaisivat | jäädä huomaamatta. | |