MAHDOLLISUUS
Käytetään yleensä muodossa hyvät mahdollisuudet tai parhaat mahdollisuudet.
| Tehtävä ei ole helppo, mutta meillä on sen saavuttamiseksi | hyvät mahdollisuudet. | |
| Kasvuun on | hyvät mahdollisuudet, | sillä tänä vuonna Levin alueen majoituskapasitetti on lisääntynyt 2000 vuodepaikkaa. |
| Seurakunta tarjoaa työpaikkana vakituisen viran kotiseudulla ja muodollisesti pätevillä on niihin | hyvät mahdollisuudet. | |
| Yhtä | hyviä mahdollisuuksia | hankkia esiintymiskokemusta ei tarjoudu muissa suomalaisissa tanssiryhmissä. |
| Tähän yhtiö katsoo omaavansa muita | paremmat mahdollisuudet, | koska yhtiö on bensanmyyjänä suuren yleisön tuntema. |
| Nuorten metsien hoitoon tarjoutuu nyt | paremmat mahdollisuudet, | kun hallitus lisäsi nuorten metsien hoitoon varoja 29 miljoonaa. |
| Joukkuekilpailussa meillä on | paremmat mahdollisuudet. | |
| Sääntöjä noudattamalla mestaruuteen olisi | paremmat mahdollisuudet. | |
| Taitaa olla vaikea kenenkään lyödä tätä ennätystä, mutta meillähän siihen on | parhaat mahdollisuudet, | Mäkinen letkauttaa. |
| Ferrareilla on pitkästä aikaa | parhaat mahdollisuudet | ajaa jopa voitosta. |
- sana
- hyvä
- vierussana
- mahdollisuus
- vierussanapohjaversio
- 0.3