| Tuubansoittajan virkoja on Suomessa avoinna | hyvin harvoin, | joten Hakonen otti hänelle tarjotun työn vastaan. |
| Oopperaa esitetään | hyvin harvoin, | mutta kenties juuri nykyisenä aikana se voi nousta uuteen arvoonsa. |
| yleisesti ottaen Suomessa liikkuu väärää rahaa | hyvin harvoin, | Kurth kertoo. |
| Virkavalta puuttuu rakentamisen neliöihin | hyvin harvoin, | vapaarahoitteisissa kohteissa vain ääritapauksissa. |
| Läheisten koulujen opiskelijoita lintutornissa käy, mutta | hyvin harvoin | esimerkiksi perheitä. |
| Hyvin harvoin | joukkueella on kahta hyvää amerikkalaista pelaajaa. |
| Hyvin harvoin | nevanlohi palaa muualle kuin istutusjokeensa. |
| Tapaus oli mieleen eläintarhan vierailijoille ja myös tiedemiehille, sillä orankit lisääntyvät | hyvin harvoin | vankeudessa. |
| Sairasteleva ja piakkoin tehtävänsä jättävä Mitterrand ottaa | hyvin harvoin | vastaan ulkomaisia vieraita. |
| Laiten toimii kuten tietokone ja aiheuttaa | hyvin harvoin | virhehälytyksiä. |