| Yhtiön investoinnit ovat olleet pari viime vuotta | hyvin vähäiset, | vaikka tuotantolaitokset ovat edelleen hyvässä kunnossa. |
| Sveitsin mahdollisuudet jatkaa pyrkimistä EY:n jäseneksi ovat | hyvin vähäiset. | |
| Suomalaisten osuus jäänee | hyvin vähäiseksi, | sillä jouluaaton juhlatilaisuuksiin osallistuu vain yksittäisiä suomalaisia. |
| Säästö, jonka kunnat menettelyllään saavuttavat, jää lopulta | hyvin vähäiseksi. | |
| Uskonnollinen toiminta lasten päivähoidossa on tähänkin asti ollut | hyvin vähäistä. | |
| Orgaaninen viljely on vielä | hyvin vähäistä | Intiassa. |
| Tacis-ohjelman keskeisiä puutteita on, että Luoteis-Venäjän alueen osuus ohjelman rahoituksesta on | hyvin vähäinen | alueen tarpeisiin nähden. |
| Kesätyön tarjonta on | hyvin vähäistä | jopa paikkakunnilla, joilla on suuria työnantajia. |
| Jakson sateet tulevat lauhtumisen yhteydessä ja ovat | hyvin vähäisiä | lumisateita. |
| Jyväskylän suurajoissa tapahtunut katsojan kuolema kuitattiin | hyvin vähäisin | maininnoin ulkomaisissa urheilun erikoislehdissä. |