AIKAISIN
Yleensä muodossa jo aikaisemmin.
| Oikeus oli | jo aikaisemmin | todennut poliisin menetelleen väärin. |
| Myönsin | jo aikaisemmin | erehtyneeni, mutta hän vain jatkoi syyttelyä. |
| Mies olisi pitänyt ottaa pelikentältä pois | jo aikaisemmin. | |
| Pääjohtaja Sirkka Hämäläisen mukaan korkoja olisi voitu nostaa | jo aikaisemminkin. | |
| Alueelta on | jo aikaisemminkin | myyty tontteja omakotirakentamiseen. |
| Machadon ura lähti nousuun | jo vuotta aikaisemmin | Stuttgartissa. |
| Arehn rohkeni soittaa isälleen, joka oli eronnut Ingridistä | jo vuosia aikaisemmin. | |
| Naapuri oli käynyt rauhoittelemassa ryyppääviä miehiä | jo kerran aikaisemmin. | |
| Tämä menyy soveltuu lounaaksi tai jos niin halutaan, | jo vähän aikaisemmin, | varhaislounaaksi eli brunssiksi. |
| Rentukka on kerännyt ennen talvea vararavintoa juurakkoonsa, niin että se on | jo aikaisin | keväällä valmiina kukkimaan. |
| Lauantaina heräsimme | jo aikaisin | ja lähdimme ulos. |
- sana
- jo
- vierussanat
- aikaisin
- vierussanapohjaversio
- 0.3