| Siitä kansa sai kuitenkin lausua | oman käsityksensä. | |
| Espanjan hallitus esitti vuorostaan jo hieman yli vuosi sitten | oman käsityksensä | Gibraltarin tulevaisuudesta. |
| Pelastuskomentaja Rainer Alho, pelastusjohtaja Jorma Lilja ja hallintopäällikkö Kari Lehtokangas kävivät kertomassa | oman käsityksensä | Tallink-tapauksesta. |
| Sulkala saa selvittää kirjojen puutteita | oman käsityksensä | mukaan. |
| Oma käsitykseni | on, että ratkaisevin tekijä lapsen ammatinvalintaan on perheen henkinen ilmapiiri ja suhtautuminen koulutukseen. |
| Oma käsitykseni | on, että rikossyytteen sijaan kirjan tekijät ansaitsisivat pikemminkin tiedonjulkistamispalkinnon. |
| Oma käsitykseni | on, että tämänkaltainen toiminta sopii erittäin hyvin europarlamentaarikon työhön ja että sitä tulisi kaikin tavoin rohkaista ja kannustaa. |
| Oma käsitykseni | on, että tutkimuksen kokonaishyödyn arviointi on vaikeaa, koska kysymyksessä oli valikoitu riskiryhmä. |
| Oma käsitykseni | on ollut se, että filosofia on ajattelun taitoa, jota voi oppia vain ymmärtämällä ensin filosofisia kysymyksiä ja vasta sitten niihin eri aikoina esitettyjä vastausyrityksiä. |