| Älyä on, mutta se alkaa | kiertää kehää, | herkkyyttä on, mutta se puolustautuu jääräpäisellä kostonhimolla, hyökkää ennen kuin kukaan on vielä uhannutkaan. |
| Kun | kiertää kehää, | tajuaa että Toledosta ei todellakaan pääse - vastassa ovat aina muurit tai Tajon penkat. |
| Näinköhän taide | kiertää kehää | sadan vuoden sykleissä? |
| Päinvastoin kyseessä on pysähtynyt ja konservatiivinen toiveajattelun laji, jossa samat tyhjät mahtisanat | kiertävät kehää. | |
| Länsi-Euroopan keskeiset lentokentät ovat tukossa, koneet | kiertävät kehää | laskeutumisvuoroaan odottamassa, aikataulut ovat sekaisin. |
| EU:n koulumaitopäätöksen herättämä keskustelu maidon rasvasta, kalsiumista ja D-vitamiinista on jäänyt | kiertämään kehää. | |
| Palvelut ovat keskittyneet liikenteeltä rauhoitettuun ytimeen, jonka | kehää kiertää | alueen pääväylä. |
| Rahan | kehää kiertää | kataloniankielinen teksti. |
| Mykerön keskellä olevat kehräkukat ovat tummanvioletteja ja niiden ympärillä | kehänä kiertävät | laitakukat tummansinisiä. |
| Sisko joutui | kehää kiertäneen | hinausveneen potkurin ruhjomaksi. |