| Talon ylimmissä kerroksissa | on 12 huoneistoa. |
| Naapurit eivät leppyneet, vaikka toista | taloa madallettiin kerroksen | verran. |
| Keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat olivat sitä mieltä, että | talojen kerroksia | pitäisi vähentää. |
| Kupiec asuu | talon alimmassa kerroksessa, | jossa on vain hänen huoneistonsa, ja siksi alakerran ulkovessa on hänen käytössään. |
| Erilaisia henkilötietoja vangeista, mm. valokuvia, oli sikinsokin kellarissa ja | talon ensimmäisessä kerroksessa. | |
| Sammuttajien saapuessa tuli roihusi rajuna talon yhteydessä olevassa kioskissa, ja sankka savu oli päässyt leviämään | talon kerroksiin. | |
| Asumattoman | talon kolmannessa kerroksessa | syttynyt palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. |
| Jokaisessa | talon kolmesta kerroksesta | on kaksi päiväoleskeluhuonetta, joiden ympärillä asuinhuoneet ovat. |
| Tulipalo oli | talon neljännessä kerroksessa. | |
| Tämä oli kiivennyt röpöläistä, valurautaista viemäriputkea myöten | talon seitsemänteen kerrokseen. | |