| Asiakkaat eivät | halua kiirehtiä. | |
| Museoviraston ja merimuseon väki ei | halua kiirehtiä | hylyn ja lastin nostoa, sillä se uskoo, että turvatoimet suojelevat Vrouw Mariaa hylynryöstöltä. |
| Kunta ei | halua kiirehtiä | muutosta vaan odottelee rauhassa tiepiirin päätöksiä. |
| Kokoomuksen ryhmässä on paljon niitä, jotka ovat huolissaan Pohjolan tulevaisuudesta eivätkä | halua kiirehtiä | osakkeiden myynnin kanssa. |
| Sharif sanoi, ettei hän | halua kiirehtiä | päätöstä asiassa. |
| Vasemmistoliitto ei | halua kiirehtiä | tuloverotuksen keventämistä - ainakaan asteikon yläpäässä. |
| Ruotsin valtiovarainministeri Erik Åsbrink ei sunnuntaina | halunnut kiirehtiä | Ruotsin päätöstä liittyä yhteiseen valuuttaan. |
| Naton Euroopan joukkojen ylimmän komentajan kenraali Clarkin aloitteesta Yhdysvallat pitää vauhtia yllä samaan tapaan kuin se on | halunnut kiirehtiä | toisen vaiheen toteuttamista. |
| Sentterin kesällä leikattua polvea on kuntoutettu huolella, eikä seura ole | halunnut kiirehtiä | ykköspelaajansa kanssa. |
| Tuolloin ajankohdaksi kaavailtiin ensi syksyä, mutta EU:n uusi puheenjohtajamaa Espanja | haluaa kiirehtiä | prosessia. |