| Esteisiin kompurointi | kuluttaa aikaa, | joten pelaajan täytyy ratkaista oikein yhä enemmän tehtäviä. |
| Paskanmarjat, tää on oma tapa | kuluttaa aikaa. | |
| Helteen mukaan hallituksen vastustaminen murentaa vasemmistoliiton uskottavuutta, kaivaa maata omien ministereiden alta, vähentää eduskuntaryhmän toimintamahdollisuuksia ja | kuluttaa aikaa. | |
| Arkkitehdille kuvan tekeminen - olipa sitten kyse laveerauksesta, lyijykynäluonnoksesta tai valokuvasta - on ollut oiva tekosyy | kuluttaa aikaa | arkkitehtuurin parissa, seurustella kohteen ja sen ympäristön kanssa. |
| Apulainen on edelleen lomalla ja omistaja | kuluttaa aikaa | yksin. |
| Torstaina kello 14 rekkakuskit | kuluttivat aikaansa | Vaalimaan raja-aseman lähistöllä. |
| Vuosikymmeniä ne | kuluttivat aikaansa | kansion välissä pimennossa. |
| Ennen kameroiden eteen astumistaan puoluejohtajat | kuluttivat aikaansa | katselemalla naisten viestiä. |
| Useimmat | kuluttivat aikaansa | katsellen talvisia maisemia. |
| Kipsi jalassaan mies ei pääse ulos, ja niinpä hän | kuluttaa aikaansa | seuraamalla naapuritalossa asuvien ihmisten elämää. |