LAKI
| Laki kumottiin | heinäkuussa 1996. | |
| Valtion monopolit lakkautetaan ja kilpailua säätelevät | lait kumotaan. | |
| Sumatran saaren suurimmassa kaupungissa Medanissa noin 2000 opiskelijaa vaati, että uusi | laki kumotaan. | |
| Metsäverotus muuttui, kantohintasuositussopimuksista luovuttiin ja metsämaan hankintaa rajoittanut | laki kumottiin. | |
| Kumotuksi tullut laki | yleisistä kokouksista on peräisin vuodelta 1907. | |
| Uusi hallitus | kumoaa lain, | jonka pohjalta eläkkeitä oli tarkoitus pienentää. |
| Valtiovarainministeriössä arvioidaan, että Leonian erikoisaseman | kumoava laki | olisi voimassa jo ensi keväänä. |
| Pikaisesti tulee säätää laki elämän suojelemisesta ja samalla | kumota lait, | jotka sallivat tai edistävät ihmiselämän tuhoamista. |
| Eduskunnan liikennevaliokunta torjui keskiviikkona hallituksen esityksen, jolla olisi | kumottu laki | yksityisteiden valtionavuista. |
| Tuleva | laki kumoaa | uuden järjestyssäännön. |
Huomaa, että laki on yleensä lauseen objekti. Viimeisessä esimerkissä laki on kuitenkin subjekti.
- sana
- kumota
- vierussana
- laki
- vierussanapohjaversio
- 0.3