| Tähän mennessä on | kyetty osoittamaan, | että poronmaidon vastaava proteiini on erilainen. |
| Suoranaista syytä suomalaisten painon nousuun ei ole tutkimuksin vielä | kyetty osoittamaan. | |
| Tärkeää on silti | kyetä osoittamaan, | mitä vierasperäisellä ilmaisulla tarkoittaa. |
| Halosen pitää | kyetä osoittamaan | syytetty syylliseksi. |
| Mitään varastettua esinettä ei kuitenkaan voida palauttaa omistajalle, ellei tämä | kykene osoittamaan | sen varmuudella kuuluvan hänelle. |
| Pääministeri tunnistaa vaivat, mutta ei oikein | kykene osoittamaan | uusia täsmälääkkeitä ongelmiin. |
| Ruotsalaiset olisivat jälleen kerran | kyenneet osoittamaan | suomalaisille, ettei sukupolvien hyvinvointia ja sosiaaliturvaa kannata uhrata tilapäisen ahdingon vuoksi. |
| Tutkimus on kuitenkin | kyennyt osoittamaan | psyykkisiin sairauksiin liittyviä biologisia tekijöitä, muun muassa muutoksia hermoärsykkeen kulussa, johon ovat vaikuttamassa aivojen välittäjäaineet. |
| Ammattiliittojen on | kyettävä osoittamaan, | että keskitetty ratkaisu on sitova. |
| Lavastus on toteutettu nokkelasti, ja pienillä yksityiskohdilla | kyetään osoittamaan | paljon. |