| Ympäristöterveyden parantamisessa keskeinen keino on hyvä kaupunkisuunnittelu, jossa liikenteen | määrää vähennetään. | |
| Vakituisille järjestyy tilaa, kun pätkätyöntekijöiden | määrää vähennetään. | |
| Opetuksen taso laskee, kun tuntien, valinnaisuuksien, tukiopetuksen ja kerhojen | määrää vähennetään. | |
| Jätteiden hyötykäyttö nostetaan 80 prosenttiin ja jätteiden | määrää vähennetään | 15 prosentilla. |
| Metsätaloudesta johtuvaa fosforin ja typen | määrää vähennetään | kumpaakin vähintään 50 prosenttia. |
| Hänen mukaansa järjestely ei | vähennä henkilöstön määrää. | |
| Liikemiehet ovat pelänneet itsenäistymisen | vähentävän turistien määrää | ja vaikeuttavan yrittämistä. |
| Pääsihteerin mielestä ilmeisesti suositeltavin vaihtoehto olisi supistaa joukkojen toimeksiantoa eli mandaattia ja ehkä | vähentää joukkojen määrää | siten, että ne toteuttavat vain reaalisten mahdollisuuksiensa puitteissa olevia tehtäviä. |
| Silloin Saksassa tuli voimaan ankara pakkausasetus, jonka tarkoitus on | vähentää kaatopaikkajätteen määrää. | |
| Nasa aikoo | vähentää työntekijöidensä määrää | 3500:lla, ja loput työpaikkojen leikkaukset koskevat alihankkijoita. |