| Ainoa mahdollisuus | vähentää voimakkaammin työttömyyttä on työajan yleinen lyhentäminen 30-32 tuntiin viikossa jonkin verran ansiotasoa alentaen. |
| Uusien jäsenten ottaminen EU:hun on | ainoa mahdollisuus | levittää rauhaa ja estää tulevaisuuden sodat. |
| Tuolloin pääteltiin ilmeisesti aivan oikein, että sopiminen sitovasta siirtymisestä rahaliittoon oli | ainoa mahdollisuus | luoda rahaliitto. |
| Koulun | ainoa mahdollisuus | on kehittyä oppivaksi organisaatioksi, joka etsii kuhunkin tilanteeseen parhaan mahdollisen ratkaisun. |
| Hiilivoima ei ole | ainoa mahdollisuus | sähkön lisätarpeen tyydyttämiseksi. |
| Nykyisen kaltainen lupatarkastuskäytäntö on | ainoa mahdollisuus | valvoa luvatonta televionkatselua. |
| Ainoa mahdollisuus | välttyä soijasianlihalta on tuontisianlihan boikotoiminen. |
| Ainoa mahdollisuus | menestyä Euroopassa on se, että meillä on jo kotimaassa kova kilpailu. |
| Kierroksen uusiminen alemmalta lähtölavalta oli | ainoa mahdollisuus, | päätös syntyi vain noin puoli tuntia liian myöhään. |
| Itselleni työ oli | ainoa mahdollisuus. | |