| Työllisyyden pääasiakseen ottaneen hallituksen luulisi ymmärtävän | kaikki mahdollisuudet | työllistämiseen. |
| Pitkällä aikavälillä Suomi pitää turvallisuuspolitiikassa | kaikki mahdollisuudet | avoinna. |
| Suomella on | kaikki mahdollisuudet | ensikin vuonna pitää inflaatiokehitys noin 2 prosentin tasolla. |
| Yksityisillä paperinkerääjillä on kalustonsa ja henkilöstömääränsä puolesta | kaikki mahdollisuudet | hoitaa pieni piiri tehokkaasti. |
| Pankin tämäkin vuosi merkitsee kovaa taistelua olemassaolosta, mutta sillä on | kaikki mahdollisuudet | selvitä kuiville. |
| Kaikki mahdollisuudet | on tässä vaiheessa käytettävä, mies sanoi, mutta ei halunnut tehdä asiasta suurta numeroa. |
| Kaikki mahdollisuudet | voittoon pitäisi ollakin. |
| Hyvään sijoitukseen oli | kaikki mahdollisuudet. | |
| Ensimmäisessä kaarteessa alkanut pitkä laukka vei hevoselta | kaikki mahdollisuudet. | |
| Kotijoukkueella oli | kaikki mahdollisuudet | jopa voittoon. |