| Kaikkien hämmästykseksi hän sai heti yli 3 000 ääntä ja myöhemmissä vaaleissa 10 000:n | raja meni rikki. | |
| Ensimmäisen miljardin | raja meni rikki | 1800-luvun alkupuolella ja seuraavankin miljardin kertymiseen kului kokonaista 125 vuotta. |
| Suomen oloissa huikea miljoonan levyn | raja meni rikki | jo vuoden 1996 lopulla. |
| YK:n väestöyksikön arvioiden mukaan miljardin intialaisen | raja meni rikki | pari päivää sitten, elokuun puolivälissä, Intian itsenäisyyspäivän aikoihin. |
| Kahden miljoonan matkapuhelinliittymän | raja meni rikki | toukokuussa. |
| Kymmenen miljoonan käyttäjän | raja meni rikki | vuonna 1998 ja nyt maailmassa sanotaan olevan noin 30 miljoonaa Linuxia tietokoneessaan käyttävää. |
| Ympäristöministeriön laskujen mukaan 100 000 rekisteröidyn kelkan | raja menee rikki | Suomessa pian. |
| Nyt näyttää siltä, että miljoonan käyttäjän | raja menee rikki | elokuussa. |
| Neljäntuhannen tilauksen | raja menee rikki | tällä viikolla. |
| Odotamme miljoonan katsojan | rajan menevän rikki | tämän kevään aikana. |