| Omassa pienessä päässäni olen | asiaa miettinyt. | |
| Asiaa mietittiin | jo kaksi vuotta sitten lapsi- ja nuorisostrategian yhteydessä, mutta silloin akuuttia hätää ei vielä ollut. |
| Asiaa pitää miettiä | erikseen. |
| Kokoomus ei ollut yksimielinen, mutta äänessä olleet halusivat vielä | miettiä asiaa | ja keksiä mahdollisesti uusia hallintomalleja. |
| Myönteistä olisi | miettiä asiaa | koko läänin kannalta. |
| Hän lupaa | miettiä asiaa | nyt saatujen kokemusten pohjalta. |
| Parikymmenhenkisiä johtokuntia ei tarvittu | miettimään asioita, | vaan iskettiin suoraan ytimeen tehoryhmän voimin. |
| Pitäisi välillä lähteä hiitämään Lapin tuntureille ja pysähtyä | miettimään asioita. | |
| Jos naiset tohtisivat useammin vaatia selitystä alempiin palkkoihinsa, työnantajat joutuisivat | miettimään asiaa | ja perusteet selkenisivät. |
| Jos emme nouse, joudun | miettimään asiaa | uudelleen. |