Self

MUISTUA MIELEEN (verbi)

Merkitys

Jokin asia ilmaantuu ajatuksiin, usein yllättävästi ja jostakin toisesta asiasta keskusteltaessa tai toista asiaa käsiteltäessä. Jokin asia saa ajattelemaan tai muistamaan jonkin toisen asian.

Taivutusmuodot

Taivutusmuoto myöntömuoto kieltomuoto
A-infinitiivi muistua
Preesens 1. pers. !muistun !en muistu
Imperfekti 3. pers. muistui ei muistunut
Nut-partisiippi muistunut
Passiivin preesens !muistutaan !ei muistuta

Esimerkit

Muistuu jälleen mieleen, että pellot ja metsänreunat ovat nekin olleet taiteen aiheena.
Kotisaunan koivunlehtien tuoksu muistuu jo mieleen.
Panu lukee kirjaa ja hänelle muistuu siitä isoäidin kaalilaatikko mieleen.
Hiihtoharjoituksissa muistui mieleen, että kilpailuvauhti vuoristossa on ihan erilainen kuin meren pinnan tasolla.
Devers myönsi, että Barcelona muistui kisan aikana mieleen.
Kaikki sodanaikaiset kauheudet muistuivat mieleen.
Yhtä ainoaa tapausta ei muistu mieleen, että vieraat olisivat vieneet jotain mennessään tai että he olisivat käyttäytyneet väkivaltaisesti tai uhkaavasti.
Vähitellen on muistunut mieleen, mitä kaikkea tuhoutuneessa rakennuksessa oli.
Mieleen muistuu mustavalkoisen elokuvan täydellinen Brigitte Bardot, pehmeä ja niin jumalainen nainen.
Sibeliuksen mieleen muistui eräs vanha runo.

Synonyymit

Antonyymit

Ilmauksella ei ole antonyymeja, mutta verbiä unohtua käytetään, kun asia poistuu mielestä kokonaan tai väliaikaisesti.


sana
muistua mieleen
sanapohjaversio
0.3

KategoriaSana