| Muuttuneet olosuhteet | ovat jo alkaneet heijastua Suomen talouskehitykseen. |
| Muuttuneisiin olosuhteisiin | meillä vastattiin valmiuspataljoonalla, terästetyllä rauhanturvayksiköllä. |
| Kassan jäsenyydestä luopuminen johtuikin useimmissa tapauksissa | muuttuneista olosuhteista | eli siitä, että yrittäjyyden tuntomerkit eivät enää täyttyneet joko palkkatyöhön siirtymisen tai eläkejärjestelyjen vuoksi. |
| Uuden tiedon ja alati | muuttuvien olosuhteiden | hallitseminen käy entistä vaativammaksi ja vaikeammaksi. |
| Kirjailija tutkii, mikä on ihmisen paikka | muuttuvissa olosuhteissa. | |
| Perimmäisenä tavoitteena kun on auttaa ihmisiä kasvamaan kekseliäiksi yksilöiksi, jotka pystyvät huolehtimaan itsestään, pystyvät ratkaiseman ongelmia ja selviytymään | muuttuvissakin olosuhteissa. | |
| Vaikka työpaikan | olosuhteet muuttuisivatkin | välillä epämiellyttäviksi, ei helteestä valiteta. |
| Suojelualueet voisivat olla liikkuvia ja kun | olosuhteet muuttuvat, | suojelu kohdistuisi jollekin toiselle alueelle. |
| En pelkää haastetta, vaikka | olosuhteet ovat muuttuneet | siitä mitä oli 1987-1991. |
| Isä aavisti | olosuhteiden olevan muuttumassa | ja alkoi myydä omaisuuttaan palatakseen takaisin Ruotsiin. |