| Onnistumisen elämyksiä | sekä eväitä työelämää ja opiskelua varten antanut työharjoittelupaikka sortuu rahoituspohjansa kapeuteen. |
| Voi niitä | onnistumisen elämyksiä! | |
| Ongelmalliset kehityskulut voidaan katkaista tarjoamalla lapsille luottamuksellisia aikuissuhteita ja | onnistumisen elämyksiä, | tutkija sanoo. |
| Perhe ja suhteet lapsiin eivät ole mikään abstraktinen tunne, eikä suomalainen keski-ikäinen mies ole elänyt lastensa kanssa niin konkreettisesti, että hän voisi kokea siinä | onnistumisen elämyksiä. | |
| Kun säästöjen myötä heikkojen erityisopetustakin on karsittu, jäävät yhä useammat pakostakin vaille | onnistumisen elämyksiä. | |
| Opetuksen taso on saatava sellaiseksi, että kaikki pääsevät kokemaan | onnistumisen elämyksiä. | |
| Sitten työstä saa oikean kuvan ja voi kokea | onnistumisen elämyksiä. | |
| Jotkut voivat käydä kokeilemassa, mutta eivät koe | onnistumisen elämyksiä. | |
| Suunnistaminen on antanut ystävien lisäksi itsevarmuutta, henkistä tyydytystä, | onnistumisen elämyksiä | ja haasteita. |
| Hoidon tärkeimpänä tavoitteena on tukea yksilöllisesti jokaisen asiakkaan jäljellä olevaa toimintakykyä sekä antaa hoidettaville | onnistumisen elämyksiä | ja nautintoa. |