ISO
Käytetään usein rakenteessa iso osa (eri muodoissa) + SUBST-ELATIIVI.
| Iso osa | Suomen kunnista pystyy hoitamaan yläasteensa niin, että ne pärjäävät valtiolta tulevan rahan turvin. | |
| Iso osa | ajasta oli odottelua kun tehtiin kuvausjärjestelyjä otoksia varten. | |
| Iso osa | lääkärien, juristien, ekonomien työstä voidaan ehkä korvata koneilla. | |
| Iso osa | löydöistä on tehty viime vuosikymmeninä. | |
| Liian | iso osa | hoitajien energiasta kuluu nykyisin ruuasta huolehtimiseen. |
| Hallinnointi ja palkat vievät | ison osan | järjestöjen rahoista. |
| Lapsi viettää | ison osan | päivästä ulkona. |
| Iso osa | Tsekin kannattavinta teollisuutta on siirtynyt ulkomaiseen omistukseen. | |
| Sairauskulut ovat | isolle osalle | suomalaisia jo sitä luokkaa, että niistä on vaikea selviytyä. |
| Tämä johtuu siitä, että talouskasvusta aiempaa | isompi osa | tulee palvelualoilta. |
- sana
- osa
- vierussana
- iso
- vierussanapohjaversio
- 0.3