| Lakon päättymistä | osattiin odottaa, | koska jo torstaina monet rautatieläiset palasivat töihin vastoin liittonsa lupaa. |
| Kaupunkilaisten kantaa | osattiin odottaa, | mutta kunta sai olon hieman epävarmaksi. |
| Huhtikuussa asukkaat raivostuivat, kun Keskuspuistoa harvennettiin Ruskeasuon pohjoispuolella reilummin kuin | osattiin odottaa. | |
| Markkinoilla koronnostoa oli | osattu odottaa, | ainoastaan ajoitus oli pieni yllätys. |
| Budjetoimme asiat erittäin konservatiivisesti, mutta matkan varrella tuli myös kustannuksia, joita ei etukäteen | osattu odottaa. | |
| Alaa seuraaville tieto suoja-ajan pitenemisestä ei ole varsinainen uutinen, sillä sitä on | osattu odottaa. | |
| Lepistö | osasi odottaa | suomalaismenestystä ankarassa lumisateessa käydystä kisasta. |
| Hallituspuolueiden kokoaminen, hallitusohjelman laatiminen, säästöjen sovittelu ja ministerisalkkujen jako on tapahtunut nopeammin kuin kukaan | osasi odottaa. | |
| Mutta en minä ihan tällaista olisi | osannut odottaa. | |
| Pommi räjähti Hiroshiman yllä ja sai aikaan tuhoa, jota edes amerikkalainen lentäjäeversti ei | osannut odottaa. | |