| Nikiforovit pistettiin yöksi putkaan, mutta | päästettiin vapaaksi. | |
| Valokuvauksen jälkeen kala | päästettiin vapaaksi. | |
| Nyt Juuso-hylje | päästettiin vapaaksi | ja sen on selvittävä taas itse meren vaaroista. |
| Ensimmäinen brittiläinen vanki, joka | päästettiin vapaaksi | jalassaan elektroninen tunnistin, on joutunut uudelleen telkien taakse. |
| Gusmao | päästettiin vapaaksi | maan pääkaupungissa Jakartassa sijaitsevasta kotiarestipaikastaan, minkä jälkeen hän osallistui vapautuksen vahvistavien asiakirjojen allekirjoittamiseen oikeusministeriössä. |
| Kahdesta turkistarhasta rikottiin häkkejä ja | päästettiin vapaaksi | parisataa kettua maanantain vastaisena yönä Uudessakaarlepyyssä. |
| Salaliitto jäi osin selvittämättä ja suurin osa pidätetyistä | päästettiin vapaaksi | sosiaalidemokraattien vaatimuksesta. |
| Hänet | päästettiin vapaaksi | takuita vastaan. |
| Tanskalainen palkkasoturi, jota epäillään siviileihin kohdistuneista väkivallanteoista Kosovossa, | päästettiin vapaaksi | tiistaina tanskalaisen tuomioistuimen päätöksellä. |
| Heinäkuun alussa ilmi tulleen rahanväärennöksen yhteydessä vangitut kaksi henkilöä on | päästetty vapaaksi | odottamaan asian oikeuskäsittelyä. |