| Teokseen voi tutustua vain neljän | päivän ajan. | |
| Alueella on satanut lunta sakeasti kolmen | päivän ajan. | |
| Suomen mestaruuksia ratkotaan kolmen | päivän ajan | Helsingin Jäähallissa ja harjoitushallissa. |
| Tutkimuksen tekijä, lääkäri Antti Lehtniemi Imatralta kertoo, että kapselit tehoavat parhaiten, kun niitä syö ainakin kolmen | päivän ajan | ennen laktoosialtistusta. |
| Keskiviikkona Yhdysvaltoihin saapunut paavi vierailee viiden | päivän ajan | itärannikon suurissa katolissa seurakunnissa. |
| Vapaina koulutyön kurimuksesta he ovat nyt kahden | päivän ajan | kirjoittaneet ja kuvanneet ideoimiaan juttuaiheita. |
| Cannesin avaruusalus Galacticaa muistuttavan festivaalipalatsin käytävillä touhottaa viiden | päivän ajan | lähes 10 000 ostajaa ja myyjää. |
| Muutaman | päivän ajan | odotettu rekyyli iski korkomarkkinoille keskiviikkona tempaisten pitkät korot tuntuvaan nousuun. |
| Lappeenrantalaiset pääsevät kolmen | päivän ajan | tutustumaan ja kommentoimaan kaupungin maankäytön ja rakentamisen uusiin suunnitelmiin jo luonnosvaiheessa. |
| Kantasolujen keräystä varten ihmiselle annetaan viiden | päivän ajan | valkosolukasvutekijää, joka kiihdyttää kantasolujen tuotantoa. |