| Vuodenvaihteen lakon aikana yhtymään palkatut ulkopuoliset ovat vieneet työtaisteluun osallistuneilta työpaikkoja | väärin perustein, | arvioivat ansiotyönsä menettäneet. |
| Välikohtauksesta rapsahti, | väärin perustein, | vuoden pelikielto. |
| Ministerin mielestä väkeä irtisanotaan nyt eläkeputkeen | väärin perustein. | |
| Evakoiden ja rintamamiesten asuttamisen lisäksi oli maksettava suunnattomat sotakorvaukset, ja nekin | väärin perustein. | |
| Kansaneläkelaitos (Kela) on tilastojensa mukaan antanut viimeisen kolmen vuoden aikana poliisin selvitettäväksi 60 tapausta, joissa on epäilty päivärahaa maksetun | väärin perustein. | |
| Valittajat vaativat oikaisua sillä perusteella, että kilpailu olisi ratkaistu | väärin perustein | eikä kuljettajaksi olisi valittu edullisinta yritystä. |
| Diktaattorin mukaan häntä syytetään | väärin perustein | eikä syytteillä häntä vastaan ole pohjaa. |
| Tuntuu oudolta, että oikeusvaltiossa pitää nostattaa kansanliike perheen yhdistämiseksi, jos se on | väärin perustein | hajoitettu. |
| Liittohallituksen mielestä päätös on tehty | väärin perustein | ja se päätti hakea korkeimmalta oikeudelta päätöksen purkua. |
| Myös lakkojen yhteydessä irtisanotut työntekijät on otettava takaisin töihin sekä | väärin perustein | pidätetyt työntekijät vapautettava. |