| Lähes kaikki kotimaan vuorot myöhästyivät torstaina ja yhtiöiden oli | peruutettava kokonaan | toistakymmentä vuoroa. |
| Neljä vuoroa Tampereelta | peruutettiin kokonaan. | |
| Viime kesänä kolme yksityisen yrityksen järjestämää suurta festivaalia | peruutettiin kokonaan. | |
| Saariselän sunnuntaista mäkikisaa ei siirretty, vaan | peruutettiin kokonaan | tuulen takia. |
| Ahvenanmaan matkailuyhdistyksestä kerrotaan, että ainakin kaksi isompaa konferenssia on jouduttu | peruuttamaan kokonaan. | |
| Kuusi henkilöjunaa jouduttiin | peruuttamaan kokonaan | ja 18 osittain, lisäksi viisi junaa myöhästyi. |
| VR joutui | peruuttamaan kokonaan | joitakin kaukojunavuoroja. |
| Turun satamasta kello 8.25 lähtevä pikajunavuoro jouduttiin | peruuttamaan kokonaan | tasoristeysonnettomuuden vuoksi. |
| Kun Kovacs ehti määrätä äänestyksen uusittavaksi 19. huhtikuuta, Meciar | peruutti sen kokonaan. | |
| Halutessasi voit muuttaa maksutta lippuun merkityn matkan lähtöpäivää ja -aikaa tai | peruuttaa sen kokonaan | maksua vastaan. |