| Alipäälliköt saavat päättää | pienemmistä asioista | aivan itse. |
| Paikallislehti kertoo lukijalle ne | pienet asiat, | jotka paikkakunnan asukkaalle ovat tärkeitä. |
| Lontoossa muutos näkyy siten, että 1980-luvun suurten rakennustyömaiden jälkeen vuorossa ovat | pienet asiat. | |
| Kärkiautojen väliset erot ovat erittäin vähäisiä ja | pienet asiat | ratkaisevat paljon, pohtii Mika Häkkinen. |
| Kaukana kotoa | pienet asiat | saavat suuria merkityksiä. |
| Yksi havainto oli, että | pienet asiat | sujuvat, mutta isoissa ei ratkaisuja tahdo syntyä. |
| Ateneumin julkisivua komistaa toiveikas latinankielinen teksti, jonka mukaan Sovussa | pienetkin asiat | kasvavat. |
| Joku | pieni asia | voi vaikuttaa siihen, ettei painon hallinta onnistu. |
| Ihmisen julmuus paljastuu joskus paremmin | pienissä asioissa | kuin suurissa. |
| Olen kiinnittänyt huomiota | pieniinkin asioihin: | venyttelyyn käytän paljon aikaa ja yksi tärkeä juttu on ruokailutottumukset. |