| Kylmä sää | laukaisee hikan. |
| Yhä | kylmemmäksi käyvä sää | ja lähipäiviksi ennustetut lumisateet pahentavat kodittomien tilannetta. |
| Vadelmakin talvehti hyvin, mutta toukokuun alun | kylmät säät | saattoivat vioittaa jo heränneitä silmuja. |
| Tyynen ja | kylmän sään | ansiosta happohöyryt eivät päässeet leviämään onnettomuuspaikalta laajemmalle. |
| Ajatuksena on, että | kylmien säiden | huokeat juomat kasvattavat limonadin talvikulutusta. |
| Veneonnettomuuksien vähyydestä voidaan kiittää viime kesän | kylmää säätä. | |
| Kilpahiihdon aikana lähdettiin | kylmemmästä säästä | ja mentiin lämpimämpään. |
| Toukokuun | kylmistä säistä | huolimatta kevään vaatteita on myyty hyvin. |
| Lääkäripäivillä puhuttiin myös | kylmään säähän | liittyvistä terveysriskeistä. |
| Kovin | kylmällä säällä | ulkotyötä ei tehdä. |