| Kaavaehdotuksessa siirtolapuutarha | säilyttää nykyisen | alueensa. |
| Uudistuksessa täytyy siten | säilyttää nykyisen | järjestelmän kiistattomat hyvät puolet, mutta puuttua selviin ongelmiin. |
| Ilmeisen selvää on, että EU ei taivu Suomen ja Ruotsin alkuperäiseen ehdotukseen | säilyttää nykyisen | kokoiset rekat. |
| Professorit eivät missään nimessä hyväksy ministeriön nimittämiä poliittisia rehtoreita, vaan he haluavat | säilyttää nykyisen | käytännön. |
| Israel on luonnollisesti eri mieltä ja maa haluaa | säilyttää nykyisen | käytännön ainakin toistaiseksi. |
| Suomi perustelee haluaan | säilyttää nykyisen | mittaiset kulkuneuvot sillä, että maa on harvaan asuttu ja välimatkat pitkiä. |
| Tornitalosuunnitelma | säilyttää nykyisen | porttirakennuksen, jonka on suunnitellut Alvar Aalto 1950-luvun alussa. |
| Michelin sitoutui sopimuksella tuotannollisiin investointeihin ja lupaa samalla | säilyttää nykyisen | työllisyyden kahden vuoden ajan. |
| Komission on saatava | säilyttää nykyisen | valtansa vankka perusta, aloitemonopoli. |
| Jiangin varoitti kuitenkin, että Hongkong voi | säilyttää nykyisen | vaurautensa ja vakautensa vain siinä tapauksessa, että myös Kiina pääsee nauttimaan vakaista ja vauraista olosuhteista. |