PÄÄTÖS
Kun joku saatetaan päätökseen, se viimeistellään loppuun eli saadaan valmiiksi.
| Kuosmaselle annettiin aikaa | saattaa päätökseen | kesken olevat Jokiosten kaavat. |
| Yksityistäminen jatkuu ensi keväänä suurissa huutokaupoissa, jotka on määrä | saattaa päätökseen | lokakuun loppuun mennessä. |
| Oikeusjuttu oli määrä | saattaa päätökseen | maaliskuun lopussa. |
| Ohjelman kolmas ja viimeinen vaihe on määrä | saattaa päätökseen | tänä vuonna. |
| Keskuspuiston hoitosuunnitelma on tarkoitus | saattaa päätökseen | vuoden loppuun mennessä. |
| Paluumuutto on määrä | saattaa päätökseen | ensi vuoteen mennessä. |
| Kun valmistelevat työt on | saatettu päätökseen, | kutsuu ulkoministerien neuvosto heti konferenssin koolle käsittelemään rauhanehtoja. |
| Romaanin kertoja menee suoraan asiaan ja lopettaa kun toiminta on aristoteelisesti | saatettu päätökseen. | |
| Homma on onnellisesti | saatettu päätökseen. | |
| PLO:n edustajan mukaan palestiinalaiset hallitsevat 90 prosenttia Länsirannan alueesta, kun vetäytyminen on | saatettu päätökseen. |
- sana
- saattaa
- vierussana
- päätös
- vierussanapohjaversio
- 0.3