| Opiskelija pohtii suorittamaansa | kirjallista tehtävää. |
| Opiskelijat suorittavat | ylioppilastutkinnon sekä musiikkiopiston oppimäärän. |
| Opiskelijat voivat suorittaa | nyt alemman kandidaatin tutkinnon kotipaikkaansa lähinnä olevassa Itä-Suomen korkeakoulussa. |
| Opintotuen asumislisä on kuitenkin sidottu opintoihin ja sitä myönnetään ainoastaan niinä kuukausina, joina | opiskelija suorittaa | opintoja. |
| Luokanopettajan koulutuksessa | opiskelija suorittaa | siis pääaineen eli kasvatustieteen lisäksi myös peruskoulussa opetettavien aineidenkin opintoja. |
| Päätteeksi | opiskelija voi suorittaa | näyttötyön, jonka perusteella hän saa kuvataiteilijan tai graafisen suunnittelijan ammattinimikkeen. |
| Mikäli opintopiirin aihe on itse keksitty, eli | opiskelijat eivät suorita | ennalta suunniteltua kurssia, he ovat itse vastuussa opintojensa suunnittelusta ja oppimateriaalin hankkimisesta. |
| Ruotsi ei voi olla poisheitetty kieli, koska kaikki | opiskelijat joutuvat suorittamaan | jonkin ruotsin kurssin. |
| Kaikki | opiskelijat valitaan suorittamaan | tätä tutkintoa. |
| Jo pitkälti toistakymmentä vuotta on tuotettu liukuhihnalta | opiskelijoiden suorittamia | opintoviikkoja. |