| Munivien kanojen | määrä supistui | 15 prosenttia ja siksi Ruotsiin tuodaankiin munia mm. Suomesta. |
| Osuuspankkiryhmän konttorien | määrä supistui | alkuvuonna viidellä 985:een ja henkilökunta sadalla. |
| Toisessa puistossa luontotyyppien | määrä supistui | kahteentoista. |
| Suomalaisten metsäjättien | määrä supistui | kolmeen. |
| Järjestämättömien luottojen | määrä supistui | lähes puoleen edellisvuodesta. |
| Määrä supistuu | kolmessa vuodessa 4,3 miljoonaan neliömetriin, kun ammattioppilaitokset siirtyvät kuntien omistukseen. |
| Puhelinnumeroiden | määrä supistuu | nopeasti HPY:n puhelinkeskusten digitalisoinnin edetessä. |
| Varmaa kuitenkin on, että maatilojen | määrä supistuu | ja yritystoiminta tulee keskittymään suuremmille maatiloille. |
| Yksityismetsätalouden henkilöstön | määrä on supistunut | neljänneksellä. |
| Turvapaikanhakijoiden | määrä on supistunut | parissa vuodessa noin 70 prosenttia, mutta sosiaaliavun tarve on samaan aikaan kasvanut viidenneksen. |