| Vuoden vaihteessa supistuu | sairas- ja vanhempainajan korvaus, lääkkeet ja hammashoito kallistuvat, ja lapsiperheiden asumistuen leikkaamisesta keskustellaan. |
| Tuotannonaloista viime | vuonna supistui | sukkien, trikoovaatteiden ja sisustustekstiilien tuotanto. |
| Sosiaalisena tukena pinta-alalisä on ollut varsin tehokas, vaikka kohdeväestö onkin | vuosien mukana supistunut. | |
| Maataloustuotteiden ylituotanto | supistui viime vuonna, | ja sen arvioidaan edelleen vähenevän. |
| Norsk Datan työntekijämäärä | supistui viime vuonna | 1797 työntekijään aiemmasta 2579 työntekijästä. |
| Tradekan myymäläverkko | supistui viime vuonna | 66:lla 577:ään. |
| Vähittäiskaupan myynti | supistui viime vuonna | kolme prosenttia, koska maltilliset palkankorotukset ovat leikanneet kansalaisten ostokykyä. |
| Yritysten henkilöstön määrä | supistui viime vuonna | noin kolmanneksella noin 178 600 henkeen. |
| Keskusten paikkamäärä | supistui viime vuonna | puoleen, ja työntekijöitä vähennettiin kymmeniä. |
| Kananmunien tuotanto | supistui viime vuonna | runsaat 12 prosenttia ja kulutus runsaat kolme prosenttia. |