| Kolme ihmistä | kuoli tautiin | tiistaina. |
| Viime viikolla Etelä-Suomessa todetuista sairastumistapauksista yhdessä 18-vuotias koululainen | kuoli tautiin | Turun seudulla. |
| Kun rintasyöpä löytyy varhain, riski | kuolla tautiin | pienenee seitsemänkymmentä prosenttia. |
| Asianajaja kertoi, että hänen päämiehellään on 30 prosentin todennäköisyys | kuolla tautiin | seuraavien neljän vuoden aikana. |
| Sairastuneista 54 oli | kuollut tautiin. | |
| Tautiin kuoli | 12 hoidokkia, jotka kaikki olivat vanhoja ja sairaita. |
| Samaan | tautiin kuoli | myös oma äitini. |
| Iso-Britanniassa | tautiin kuoli | kymmeniä ihmisiä, ja englantilainen naudanliha oli vientikiellossa pitkään. |
| Vuosittain kohdunkaulan syöpään sairastuu maailmassa noin 500 000 naista, joista | tautiin kuolee | reilut puolet. |
| Levinneeseen | tautiin on kuollut | jopa 75 prosenttia sairastuneista. |