| Sunnuntaina yksi seurakuntalainen halusi tietää, miksi Simojoki | jätti tehtävänsä | diakoniaopiston rehtorina. |
| Myös valmentaja Markku Wacklin | jätti tehtävänsä | ja muutti KTP:hen. |
| Yhtiön toimitusjohtaja | jätti tehtävänsä | joitakin kuukausia sitten. |
| Hallintoneuvoston aikaisempi puheenjohtaja Matti Luttinen | jätti tehtävänsä | jäädessään eläkkeelle. |
| Biaudet | jätti tehtävänsä | keskittyäkseen eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtäviin. |
| Suomen näyttelijäliittoa peräti 20 vuotta johtanut teatterineuvos Kalevi Kahra | jättää tehtävänsä. | |
| Lähtölaskenta on alkanut myös puoluesihteeri Pekka Kivelälle, joka | jättää tehtävänsä | ensi kesänä. |
| Wallius | jättää tehtävänsä | ensi keväänä Joensuun teatterista tulevalle Heikki Mäkelälle. |
| Karamanlis saattaa | jättää tehtävänsä | jo tänään torstaina, jolloin Stephanopoulos vannoisi valansa perjantaina. |
| Jos Viinanen haluaa henkilökohtaisista syistä | jättää tehtävänsä | kesken kauden, se olkoon hänelle yhtä sallittua kuin muillekin. |