KANSSA
Esiintyy yleensä seuraavina rakenteina:
olla tekemisissä jonkin kanssa tarkoittaa, että osapuolet ovat jotenkin yhteydessä keskenään
ei ole mitään tekemistä jonkin kanssa tarkoittaa, että joku asia olisi aivan riippumaton toisesta.
| Ryöstäjiksi epäillyt ovat olleet myös aikaisemmin | tekemisissä poliisin kanssa. | |
| Kaikki henkilöt, joiden kuvat poliisi on antanut, ovat olleet | tekemisissä poliisin kanssa. | |
| Meillä on paljon sellaisia, jotka ovat pikapäissään tehneet tapon, mutta eivät ole muutoin olleet missään | tekemisissä poliisin kanssa. | |
| Suurin osa tanskalaisista eli yli 80 prosenttia ei ole koskaan | tekemisissä ulkomaalaisten kanssa. | |
| Juho on melko varmasti menossa alalle, jossa hän on | tekemisissä ihmisten kanssa, | ehkä opettajaksi. |
| Vanhempien työssäololla ei ole mitään | tekemistä sen kanssa, | Kahiluoto painotti. |
| Sillä ei ole mitään | tekemistä sen kanssa, | että mitään pohjoismaisia yhteisiä joukkoja tehtäisiin. |
| Yleensä sillä ei kuitenkaan ole mitään | tekemistä sen kanssa, | kykeneekö joku henkilö hoitamaan julkisen virkansa vastuullisesti ja menestyksekkäästi. |
| Jokainen ymmärtää, että panttihuutokaupan arvoilla ja käyvillä arvoilla ei ole mitään | tekemistä toistensa kanssa. | |
| Uskolla ja älykkyydellä ei ole mitään | tekemistä toistensa kanssa. |
- sana
- tekeminen
- vierussana
- kanssa
- vierussanapohjaversio
- 0.3