| Meillä on kenttätyössä | paljon tekemistä, | Puolakka sanoo. |
| Meillä on näköjään | paljon tekemistä, | että saamme tavoitteen toteutettua myös yksilötasolla, Wasama sanoo. |
| Luonnonratakelkkailulla silti on | paljon tekemistä, | jotta se nousisi vahvojen ja perinteisten suomalaislajien puristuksesta tunnetuksi yleisölajiksi. |
| Lapsilla on täällä | paljon tekemistä, | toteaa Maarit-äiti, joka osallistuu Venlojen viestiin ensimmäistä kertaa. |
| Siinä ratkaisussa turvallisuuspoliittisilla näkökohdilla ei ole | paljon tekemistä. | |
| Kaupungissa käy neljä miljoonaa turistia ja lasten kanssa matkustaville kaupungissa on | paljon tekemistä. | |
| Tekniikassa on vielä | paljon tekemistä. | |
| Isolla osalla näistä ihmisistä ei ole keskenään kovin | paljon tekemistä. | |
| Sillä, että suomalaisten kaupunkien asemakaavoituksessa on huomattavia ongelmia, ei ole kovinkaan | paljon tekemistä | empiristisen maailmankuvan kanssa. |
| Rajakylän yläasteen kahdeksannen C- ja D-luokan oppilaat Sami, Laura, Susanna, Suvi, Riikka ja Jouni ovat yhtä mieltä siitä, että suvaitsevaisuuden eteen on vielä | paljon tekemistä | koulussa ja kotona. |