| Hallitusohjelmassa ei tunnusteta | poliittisen toiminnan | kenttien hajanaisuutta ja yhteismitattomuutta eikä sitä, että pyrkimykset ovat eri ryhmillä erilaisia. |
| Kazakstanissa ei kuitenkaan ole sananvapausrikkomuksia eikä | poliittisen toiminnan | rajoituksia. |
| Puolueessa on niin ikään mielletty | poliittisen toiminnan | symboliarvo uudella tavalla. |
| Yhtä lailla myös usko | poliittisen toiminnan | voimaan oli parikymmentä vuotta sitten vahvempi kuin nykyisin. |
| Ensimmäinen on, että unohdetaan aste-ero itseilmaisun ja | poliittisen toiminnan | välillä. |
| Puoluehallitus katsoo erotuslistalle joutuneiden osallistuvan aktiivisesti puoluetta vahingoittavaan ja vastustavaan | poliittiseen toimintaan. | |
| Poliittiseen toimintaan | en osallistu, mutta olen edelleen kallellaan vasemmalle. |
| Poliittiseen toimintaan | jääkärit osallistuivat harvoin, poikkeuksena lapuanliikkeen aktivisti K. M. Wallenius. |
| Hänen mielestään päällikkötuomarien ei liioin sovi osallistua | poliittiseen toimintaan. | |
| Lisäksi kahdeksan prosenttia varsinaisesta puoluetuesta on annettava puolueen naisten | poliittiseen toimintaan | ja toiset kahdeksan prosenttia puolueiden piirijärjestöille. |