JULKISUUTEEN TULLA TIETO
takaisin sanasivulle
| Pankin osakkeiden hinta romahti, kun | julkisuuteen tuli tieto, | että pankki myydään ruotsalaiselle Handelsbankenille. |
| Ongelma nousi esiin, kun | julkisuuteen tuli tieto | Euroopan keskuspankin johtajan suuresta eläkkeestä. |
| Aiemmin tänä vuonna | julkisuuteen tuli tieto | puhelinakkujen saatavuusongelmista. |
| Viisi perui hakemuksensa, kun | julkisuuteen tuli tietoja, | että paikka on jaettu kulisseissa. |
| Kuluneella viikolla | julkisuuteen tuli tietoja, | joiden mukaan Jackson olisi myymässä omistamiaan oikeuksia Sony-yhtymälle. |
| Kun | julkisuuteen tuli tietoja | kunnallisen päivähoidon kohenemisesta, moni perhe haki lapselleen kunnallista paikkaa. |
| Pientä huomiota on jo ehtinyt herättää se, ettei | julkisuuteen ole tullut tietoja | ehdokkaat valinneen palkintoraadin kokoonpanosta. |
| Julkisuuteen on tullut tieto | tv - kampanjan peruuntumisesta. |
| Julkisuuteen tulleiden tietojen | mukaan sairaala tekisi vuosittain 2 300 ortopedistä leikkausta. |
| Venäläisjoukkojen komentaja vaati | julkisuuteen tulleille tiedoille | pitävää näyttöä. |
takaisin sanasivulle
- klusterisana1
- tieto
- klusterisana2
- tulla
- klusterisana3
- julkisuus
- klusteripohjaversio
- 0.2
KategoriaKlusteri
None: tulla/klusterit/julkisuuteen tulla tieto (viimeksi muuttanut VuokkoHangaslahti, ajankohta 2021-11-24 09:57:31)