| Esityksiin syntyy | vahva tunnelma, | joka johdattelee katsojan sisälle esityksen maisemaan. |
| Korkomarkkinoiden | vahva tunnelma | antaa asiantuntijoiden mukaan aihetta odottaa suuriakin koronlaskuja, jos keskitettyyn ratkaisuun epäilyksistä huolimatta päästäisiin. |
| Rahamarkkinoiden | vahva tunnelma | levisi joukkolainamarkkinoille. |
| Tikan tyylille ominainen | vahva tunnelma | syntyy taidosta tuoda henkilöiden elämään aavistus jostakin, mikä on olemassa mutta mitä ei aivan saavuta. |
| Saksassa Bundesbank laski taas repokorkoaan, mikä osaltaan vahvisti rahamarkkinoiden | vahvaa tunnelmaa. | |
| Museossa olevaa | vahvaa tunnelmaa | ei voi esineiden mukana siirtää minnekään. |
| Myös päättäjien lausunnot korkojen laskuvarasta lisäsivät | vahvaa tunnelmaa | korkomarkkinoilla. |
| Rahamarkkinoiden | vahvaa tunnelmaa | pönkitti Tanskan koronlasku. |
| Vahvasta tunnelmasta | kertoi eräiden välittäjien mukaan se, että sijoittajat eivät halunneet myydä osakkeitaan laskeviin kursseihin. |
| Kovin | vahvasta tunnelmasta | ei kuitenkaan voida puhua, sillä lomasesonki vähentää edelleen kaupankäyntiä. |