| Kylän isät ja äidit | käyvät töissä, | sillä täällä ei asuta yhden palkkatuloilla. |
| Kirjoituksessa katsottiin, että aravajärjestelmän toisen tulonsaajan vähennys suosii perusteetta sellaista perhettä, jossa molemmat puolisot | käyvät töissä. | |
| Kysymys esitettiin vain niille vastaajille, jotka | käyvät töissä. | |
| He saivat kumpikin sovittua, että | käyvät töissä | vain joka toinen päivä, joten kummallakin säilyi kosketus sekä koti- että työelämään. |
| Tällaisella tilastointitavalla eri sosiaaliluokkien tulojen välinen ero saadaan näyttämään pieneltä, koska perheessä, jossa mies tienaa vähän, myös vaimo | käy töissä. | |
| Olisiko silloin oltava oikeus saada lapsensa hoitoon iltaisin - vaikka ei opiskele päätoimisesti tai | käy töissä | kodin ulkopuolella?! |
| Reilusti yli puolet keskisen Uudenmaan työikäisestä väestöstä | käy töissä | oman kuntansa ulkopuolella. |
| Koska yhä pienempi tuki yhä useammin pakottaa opintojen ohella | käymään töissä, | valmistumisajat pitenevät. |
| Jos senaikaiset arvostukset onnistuttaisiin yhdistämään nykyisiin, tuloksena olisi nainen, joka on vapaa joko | käymään töissä | ja luomaan uraa tai halutessaan jäädä kotiin hoivaamaan perhettä ja lapsia. |
| Ihmisistä valtaosa asuu kaupunkien ympärillä lähiöissä, mutta he joutuvat | käymään töissä | ja tavarataloissa kaupunkien keskustoissa. |