| Ihanne olisi neljän | tunnin työpäivä, | jonka ohella ehtisi käydä koulua. |
| Ensin on 12 | tunnin työpäivä, | ja sitten yöksi yli 20 asteen pakkaseen väijymään turkistarhatuholaisia. |
| Vuonna 1917 vietiin läpi 8 | tunnin työpäivä. | |
| Vasemmistoliitto tavoittelee kokonaistyöajan lyhennystä ja keskimäärin kuuden | tunnin työpäivää. | |
| Kuuden | tunnin työpäivää | kokeilevissa yrityksissä on havaittu tuottavuuden kasvaneen. |
| Teimme kuumassa ja kosteassa 12 | tunnin työpäiviä, | käytännössä hampurilaisten ja coca-colan voimin. |
| Onko järkevää, että tekee lähes aina kahdentoista | tunnin työpäiviä, | nukkuu vähän, juo liikaa kahvia ja alkoholia? |
| Kuitenkin lähes kaikki tiivistettyä työviikkoa tekevät olivat järjestelyyn niin tyytyväisiä, etteivät haluaisi siirtyä kahdeksan | tunnin työpäivään. | |
| Yrityksen palveluksessa olevat muurarit ovat siirtyneet normaalia lyhyempään, seitsemän | tunnin työpäivään. | |
| Kahdeksan | tunnin työpäivästä | taukoihin kuluu paljon aikaa ja viimeisten tuntien työteho laskee huomattavasti. |