| Avoimia työpaikkoja | on tarjolla esimerkiksi tehtaissa, rakennustyömailla ja varastoissa. |
| Työpaikkojen määrä on laskenut teollisen työn ammateissa, joissa | avoimia työpaikkoja | oli neljännes vähemmän kuin vuotta aiemmin. |
| Työmarkkinoiden murroksessa | avoimien työpaikkojen | koulutusvaatimukset ovat nopeasti tiukentuneet, joten ne ovat kouluttamattomien työttömien ulottumattomissa. |
| Ennen työttömät vaihtoivat paikkakuntaa | avoimien työpaikkojen | perässä. |
| Siinä edistetään tiedon kulkua kalottialueen | avoimista työpaikoista | ja lisätään henkilöstön tietämystä naapurimaiden oloista ja mahdollisuuksista. |
| Viime vuoden lopussa enää alle 14 prosentissa | avoimista työpaikoista | riitti pelkkä perusasteen koulutus. |
| Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin 22 000 uutta | avointa työpaikkaa. | |
| Kun jokaista | avointa työpaikkaa | kohti on 30 innokasta työnhakijaa, ei ole merkittävää, onko jonosta poissa muutama, jotka pitävät työttömyysturvaa kansalaispalkkana. |
| Vastavalmistuneet maisterit ja | avoimet työpaikat | eivät kohtaa nykyisin toisiaan. |
| Työvoimatoimistoihin ilmoitetut uudet | avoimet työpaikat | lisääntyivät viime vuonna 26 prosenttia. |