| Kansainvälisesti on | hyvä uutinen, | jos maan kroonisille budjettivajeille ryhdytään tekemään jotakin tuntuvaa. |
| Osakemarkkinoille koronlasku oli | hyvä uutinen. | |
| Vapaat vaalit ovat lopulta paras tae maan demokratisoitumiskehityksen jatkumiselle, mikä on puolestaan | hyvä uutinen | koko muulle maailmalle. |
| Kotimarkkinoiden vahvistuminen on | hyvä uutinen | työllisyyden kannalta. |
| Minulla on | hyviä uutisia. | |
| Kovin usein ei | hyviä uutisia | elinkeinoelämästä silti tipu. |
| Alakuloista tunnelmaa piristivät satunnaiset | hyvät uutiset. | |
| Verovirastolla on | hyvien uutisten | lisäksi kunnille myös huonoja. |
| Maanmittausjohtaja toi asiakaspalvelupisteeseen keskiviikkona | hyvän uutisen. | |
| Metsäteollisuudessa selluvarastojen tuntuvaa laskua pidetään | hyvänä uutisena. | |